Nina Virolainen
|
Nina, maaliskuu 2010.
|
Olen aloittanut itämaisen tanssin vuonna 1992 ja esiintynyt vuodesta 1993 alkaen, opettanut
itämaista tanssia sivutoimisesti vuodesta 1995, jolloin olin myös mukana TV1:n sarjassa "Napatanssien kuntoon".
Olin myös Warda ry:n perustajajäsen ja puhdeenjohtaja toiminnan alusta vuoteen 2008. Keväällä 2010 liityin tamperelaisen
Mihrimah ry:n hallitukseen ja tanssiryhmään, samana vuonna Tanssikoulu Ilonvipinän perustamisen myötä
tanssinopetustyöni kansalaisopistoissa lisääntyi.
Vahvinta osaamistani on improvisoitu tanssi vauhdikkaaseen arabipop-musiikkiin, jolloin pystyn parhaiten
ilmentämään tanssin iloa ja riemua, sekä musiikista välittyviä tunteita ja tunnelmia. |
| |
nina.virolainen@kopteri.net
puhelin: 050 401 0620
Yritykseni kotisivut: www.ilohippu.net |
Takaisin esiintyjälistalle
|